Vuoden 2023 parhaita juttujani

Näin aivan vuoden 2023 viimeisinä päivinä on aika luoda silmäys menneeseen, ja katsoa, mitä sitä ammatillisessa elämässä tulikaan kalenterivuoden aikana tehtyä.

Ja oikein mukavaltahan vuoden aikaansaannosteni valikoima jälleen näyttää! Sain jälleen työskennellä vuoden aikakauslehti Seuran vakituisena toimittajana Otavamedian palveluksessa.

Tein Seuraan muun muassa henkilöhaastatteluja, reportaaseja, kolumneja, terveysjuttuja ja ajankohtaisjuttuja. Aiheet vaihtelivat kaikkialla inhimillisen elämän laajoissa raameissa urheilusta talouteen, politiikasta uskontoon ja historiasta kulttuuriin.

Upeaa oli päästä muun muassa tapaamaan Huuhkajien Joel Pohjanpaloa Venetsiaan, viettää vuorokausi taivasalla selviytymiskouluttajan kanssa sekä kirjoittaa pitkä juttu perheemme maallemuutosta ja ensimmäisestä vuodesta Alajärvellä.

Samalla sain vuoden aikana tehdä muutamia juttuja myös Otavamedian lehtiin Vivaan ja Hymyyn. Niistä etenkin jälkimmäinen lehti laajentaa mukavasti sitä jo ennestään laajaa piiriä, mistä aiheista ja minkälaisia juttuja voin työssäni tehdä. Tänä vuonna tein Hymyyn laajan Vesa-Matti Loirin esoteerisesta elämästä kertovan jutun, reportaasin suomalaisen ufokansan kokoontumisesta sekä kiinnostavan Simo Rantalaisen henkilöhaastattelun.

Samalla jatkui vuonna 2020 aloittamani urheilublogi Seuran miehen kirjoittaminen, vuoden aikana ilmestyi 20 blogitekstiä. Niistä ehdottomasti parhaimpien ja luetuimpien joukkoon nousi vuoden viimeinen teksti, joka oli pitkä jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvosen haastattelu.

Päivätyön ulkopuolellakin tapahtui hienoja juttuja, joista selvästi tärkein oli yhteistyössä kauppatieteiden tohtorin, tietokirjailija Arto Kuuluvaisen ja ex-NHL ja ex-Leijonat-pelaajan Tony Salmelaisen kanssa tehty kirja Elämän pelikirja, joka kokoaa yhteen 10 entisen ammattilaisurheilijan ja yhden urheilujohtajan uratarinat.

Kirjamme sai ilmestymisensä aikaan isoa huomiota muun muassa Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa sekä Jatkoaika.comissa. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa kirjalle tuli heti oikein mukava varausjono ja kesän aikana kirja näytti leviävän hyvin moniin Suomen kirjastoihin. Loppuvuodesta kirja sai vieläpä Olympiakomitean URA-säätiön vuoden URA-teko tunnustuspalkinnon.

Kirjaa voi muuten edelleen tilata muun muassa omasta verkkokaupastamme sekä Rosebudin verkkokaupasta. Toki muualtakin, mutta edullisimman hinnan vuoksi suosittelen näitä kahta.

Aloitin vuonna 2022 Alajärven alueen paikallislehti Järviseudun kolumnistina, ja sitä mukavaa tehtävää olen saanut satunnaisesti hoitaa myös vuonna 2023. Juuri sain muuten viestiä, että paikallislehden kolumnivuoroihin oli merkitty nimeni myös vuodelle 2024, joten tämä jatkuu myös tulevaisuudessa.

Eikä siinä vielä kaikki.

Yksi tärkeä projekti, jossa sain olla mukana, oli Perttu Häkkisen elämää käsittelevä kirja Perttu Häkkinen – Valonkantaja. Kirja ilmestyi syksyllä 2023. Siinä on minulta mukana 11 sivun mittainen teksti nimeltä Kansanperinnetiedottaja Perttu Häkkinen, jossa yhdessä Pertun kanssa käymme haastattelun keinoin läpi hänen journalismiaan. Teksti on ensimmäisen kerran julkaistu toimittamassani pienlehdessä Viestinnän Tulevaisuus vuonna 2015.

Koska minua ovat aina kiinnostaneet merkittävästi kaikki science fiction-, fantasia- ja supersankarijutut, oli minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeää myös aloittaa harrastuksenomainen Tähtivaeltaja-lehden avustaminen. Helsingin Science Fiction -yhdistyksen neljä kertaa vuodessa ilmestyvä printtilehti on eräs Suomen laadukkaimmista ja pitkäikäisimmistä pienlehdistä.

Tähtivaeltajan numerossa 1/2023 ilmestyi juttuni aiheesta ”Kumpi voittaisi, jos Hulk ja Wolverine tappelisivat” ja numerossa 4/2023 puolestaan teksti aiheesta ”Hämähäkkimies ja Teräsmies journalisteina” – heidän alter egonsa Peter Parker ja Clark Kenthän työskentelevät siviilipuolella journalismin parissa.

Ja tässä vielä valikoima oivallisimpia linkkejä, olkaa hyvät:

Seuran juttuja

”Tunnen saapuneeni kotiin” – Näin sujui rintamamiestaloon Etelä-Pohjanmaalle muuttaneen helsinkiläisperheen ensimmäinen vuosi

Jalkapalloilija Joel Pohjanpalo avoimena tähteydestä ja ammattinsa karusta kääntöpuolesta – ”Ura voi päättyä yhdessä illassa”

Toimittaja meni selviytymiskouluttajan johdolla metsään ja ymmärsi jotain ihmismielestä: ”Selviytymisessä on kyse tarpeesta”

Kolumni: Suomalaisten lihavuuden selättämiseksi on tarjolla keino, joka on mukava, terveellinen ja taloudellinen – ja se on muuta kuin seksiä

Kari Kanala, mitä Jeesus ajattelisi nykyjoulusta? – ”Onko täällä tuhmia aikuisia”, hän kysyisi

Tiedetrippi tarinallisti tieteen ja nousi podcast-suosikiksi – ”Ohjelma syntyy, kun yritän ymmärtää asioita”

Raimo Helminen ei uransa pettymysten hetkinä suonut armoa itselleen – ”Olen kironnut huonouttani; miksi en pystynyt auttamaan joukkuetta enemmän”

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta saa voimaa tyttärestään – ”Pienet kädet rutistuvat kaulani ympärille ja hän sanoo, äiti, olet niin rakas”

Miksi meditoidessaan kuolleen munkin keho ei lyyhisty eikä ala hajota? – Dokumenttielokuva Tukdam tutkii elämän ja kuoleman välistä harmaata aluetta

”Tämä on käsittämätön skandaali” – Uudenkaupungin seurakunta aikoo myydä tunnetun taiteilijan teokset

Kommentti: Yle Puhe oli kaunis radiokanava, joka kohtasi kurjan lopun pitkän kujanjuoksun jälkeen

Kommentti: Jokaisen Juha Miedosta kirjoittavan toimittajan pitäisi tavata Juha Mieto

Miten Ilves nousi konkurssin partaalta menestykseen? Risto Jalo käänsi kurssin

Paulan eläke on 1 200 euroa kuussa: ”Moni tuttava on ehdottanut koirasta luopumista, mutta en missään nimessä halua tehdä sitä”

Seuran miehen juttuja:

Jouko Myrrä: ”Salo oli hyvä paikka opetella ammattilaisuutta” – Hokki-Salo oli Ykkösdivarin lyhytikäinen, mutta kiihkeä ja kaunis lätkätarina

Futiskirjailija Saku-Pekka Sundelin, onko Suomessa jalkapallokulttuuria? – ”Helvetti soikoon, totta kai on!”

Syksyn joukkue Ankkurit piti paikkansa Superpesiksessä – ”Huomasi, mikä merkitys kotikentällä voi pesiksessä olla”

Essee: Miksi Ryhmä Hau tuo minulle enemmän onnea kuin se jalkapallon maailmanmestaruus, jota olin yli 30 vuotta odottanut?

Hannu-Pekka Hänninen – 40 vuotta Urheiluruudun muistoja

Petteri Sihvonen, oletko todellinen henkilö vai Johtavan hahmo?

Elämän pelikirja -kirja

HS: Eräänä päivänä Tony Salmelainen saneli itselleen viestin: ”Huomaan, että olen masentunut. Pahasti masentunut”

IS: Uutuuskirja: Ex-Leijona Tony Salmelainen nauhoitti viestin itselleen – sen sisältö oli pysäyttävä

Jatkoaika.com: Kirja-arvio: Elämän Pelikirja jalostui keskustelevasta podcastista tunteikkaaksi kirjaksi

Vuoden URAteko-palkinto

Järviseudun kolumneja

10 hyvää syytä asua Alajärvellä – kaksi vuotta Kortekylällä on näyttänyt pikkukaupungin parhaat puolet

Pakkauskokojen kasvaessa ihmiset paisuvat kuin pullataikina – riittääkö nykyherkuttelijalle enää pieni pussi?

Unohtuuko suomalainen maaseutu, kun EU yrittää pelastaa koko maailman?

Vuonna 2023 tämänlaista, vuonna 2024 toisenlaista!