Kuten moni uraani millään lailla seuranneista jo tietää, syksyllä 2025 ilmestyi kirjani Isät meidän, ja tässä tekstissä käyn läpi ajatukseni ja fiilikseni koko kirjaprosessista aina ideasta lähtien siihen saakka kun pitkin syksyä teoksesta ilmestyi ilahduttavan monta juttua mediassa. Kirja käsittelee isyyttä niin omakohtaisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Kerron kirjassa oman isyystarinani sekä isäni ja isoisäni isyystarinat. Lisäksi olen haastatellut 13 muuta isää, joiden isyystarinat esitellään minämuotoisina kertomuksina.

Kyseessä oli kolmas kirjani, aiemmin ovat ilmestyneet jääkiekkoaiheinen tietovisailukirja Lätkävisa 2012 (Tammi, 2012) ja yhdessä Tony Salmelaisen ja Arto Kuuluvaisen kanssa kirjoitettu Elämän pelikirja (Hockey Tiger 2023).

Isät meidän on kuitenkin teoksistani itselleni selvästi tärkein, sillä niin hieno teos kuin Elämän pelikirjakin on, pääsin nyt kuitenkin vastaamaan sisällöstä täysin yksin (toki yhteistyössä Into Kustannuksen kustannustoimittaja Tuomas Lojamon kanssa). Siinä missä Tony ja Arto olisivat aivan varmasti löytäneet tarvitsemansa kolmannen lenkin jostain muualtakin ja Elämän pelikirja olisi kyllä valmistunut, Isät meidän sen sijaan oli alusta loppuun ennen kaikkea minun projektini.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Se onkin erinomaisen vaikea kysymys. Mistä kaikki ylipäätään saa alkunsa? Ehkä siitä, kun minusta tuli ensi kerran isä vuonna 2017. Se on yksi selkeä käännekohta ja alkupiste sille, että kirjani koskaan tuli olemaan olemassa. Toki filosofisesti katsoen voisi ajatella monia muitakin alkupisteitä hyvin pitkälle historiaan, mutta mennään nyt tällä vuosiluvulla.

Kun isyyttä oli vuoden 2019 syksyllä takana kaksi vuotta, katsoin tuolloin ennakkoluulottomasti, että nyt meikäläisellä on niin paljon sanottavaa isyydestä, että olen valmis kirjoittamaan aiheesta kirjan. Nyt kaiken jälkeen voi todeta, että onneksi kirjaprojektista tuli odotettua pidempi prosessi, sillä ensimmäisen tekstitiedoston avaamisesta valmiiseen kirjaan kului kuusi vuotta. Sinä aikana käsitys ja perspektiivi isyydestä laajenivat aivan valtavasti.

Päätin heti alussa, että aion kertoa oman isyystarinani lisäksi myös isästäni ja isoisästäni, jotta ylisukupolvisuuden teema tulisi konkreettisesti esiin. Samoin päätin yhtä lailla, että kirjaan tulee myös useita muiden isien haastatteluja. Hain kirjalle Journalistisen Kulttuurinedistämissäätiön eli Jokesin apurahaa ja sain sen. Sen avulla pystyin heti projektin alussa keskittymään muutaman kuukauden pelkästään edistämään kirjatekstiä ja muun muassa käymään haastattelureissuilla eri puolilla Suomea.

Kysyin erilaisia isiä haastatteluun kirjaani hyvin vaihtelevalla taktiikalla. Osan heistä tunsin ennestään, ja tiesin, että he ovat mielenkiintoisia ihmisiä, jotka osaavat puhua ajatuksistaan. Osaan syntyi kontakti tuttavien kautta. Osan bongasin mediasta ja kokeilin onneani, olisiko heillä mielenkiintoa osallistua. Useimmilla oli, kieltäytymisiä tuli vain muutama. Ensimmäisenä kirjaan haastattelemani turkulaisisä ehti kuolla sairauteen kirjanteon aikana. Hän antoi haastattelun aikana, jolloin ei vielä tiennyt sairaudesta. Kun tilanne paheni, hän pyysi, ettei hänen osuuttaan käytettäisi kirjassa, ja luonnollisesti kunnioitin hänen pyyntöään.

Tein kirjaa vuoden 2020 alusta alkaen silloin tällöin kun päivätöiltäni ehdin. Ensin olin toukokuun loppupuolelle saakka töissä Helsingin Sanomien toimittajana ja siirryin sieltä suoraan Seuran toimittajaksi, jossa työssä edelleen tätä kirjoittaessani vuoden 2026 alussa työskentelen. Välillä oli useiden kuukausien pätkiä, jolloin en avannut kirjakäsikirjoituksen tekstitiedostoa lainkaan. Ehkä se on ihan ymmärrettävää, kun ihmisellä on päivätyö ja lapsiperhe. Niin tosiaan, toinen lapsemme syntyi syksyllä 2020, joten kaksi pientä lasta tosiaan veivät myös paljon ajastani, mikä toki oli ennen kaikkea ihanaa, joskaan ei kirjan valmistumisen kannalta paras mahdollinen juttu.

Kun kirjan perusrunko alkoi parin vuoden jälkeen olla muotoutumassa ja käsikirjoitus ehkä noin 40-50-prosenttisesti valmis, otin yhteyttä muutamaan kirjakustantamoon. Lähetin keskeneräisen käsikirjoituksen heille ja kerroin, että tämmöistä on tekeillä, olisiko mielenkiintoa lähteä jatkokehittelemään tätä yhteistyössä. Yksi kustantamo kieltäytyi, kaksi oli jossain määrin kiinnostuneita, mutta jahkailevan tuntuisia. Into Kustannus sen sijaan ilmaisi hyvin suoraan, että kyllä, ryhdytään vain työstämään tätä. Homma oli sillä selvä.

Kirja sisältää pitkähköt alkusanat, joissa taustoitan sitä, miksi tämä kirja piti tehdä. Kerron elämästäni isäni poikana, nuorena miehenä ja lopulta isänä. Esiin tulevat myös isäni Jarmon ja isoisäni Antin elämäntarinat, jotka painottuvat heidän isyyteensä liittyviin käänteisiin. Jotta isyyden pyörittely ei jäisi subjektiiviseksi, kirjassa isyyskokemuksensa kertovat myös Mauri Penninkangas, Samuli Kokko, Ville Niinistö, Joonas Konstig, Mertsi Ärling, Jarmo Laitaneva, Mikko Silventoinen, Mika Autio, Tony Salmelainen, Juha Järvinen, Mikko Laitinen, Jesse Heikkinen ja Tomas Jouhilampi.

Kuten jo alussa todettua, sain kustannustoimittajakseni Tuomas Lojamon. Yhteistyömme toimi koko ajan mukavasti. Tuotin tekstiä, Tuomas kommentoi. Niiden kommenttien perusteella muokkasin yksittäisiä sanoja sekä lauseita ja kappaleita. Välillä Tuomaksen rooli oli myös vahvistaa uskoani siihen, että ylipäätään olimme oikealla tiellä ja menossa kohti joskus valmistuvaa kirjaa. Kun pääsimme työssä pidemmälle, Tuomas ehdotteli myös, minkä tyyppisiä isiä voisin vielä tavoitella kirjani haastatteluihin. Ja kirjoitusprosessin aivan lopussa hän teki tietysti suuren työn käydessään koko mielestäni valmiin tekstin läpi kappale kappaleelta läpi tarkalla kammalla. Juuri kun olin luullut, että nyt tuli valmista, häneltä tuli vielä tekstitiedosto, jossa oli noin 200 pientä kysymystä, korjausehdotusta tai kommenttia. Hetken sain vielä työskennellä, mutta näin kirjasta tuli paras mahdollinen.

Kahdet julkaisujuhlat

Kirjan julkaisujuhlia vietettiin 29. syyskuuta Helsingissä Rosebudin Sivullinen-kirjakaupassa. Juhlien pääasiallinen sisältö oli meikäläisen ja radiotoimittaja Jarmo Laitanevan yleisön edessä käymä keskustelu kirjasta ja isyydestä. Keskustelumme myös striimattiin suorana nettiin ja tallenne siitä löytyy edelleen Youtubesta. Haastattelimme Jarmon kanssa toinen toisiamme melko lailla vuorotellen, Jarmo on siis yksi kirjaani haastatelluista isistä. Hän kertoo kirjassa varsin rehelliseen ja avoimeen tyyliin muun muassa siitä, minkälaista on kun pariskunnan toivomaa vauvaa ei meinaa millään lähteä alkuun.

Paikan päälle saapui juhlaväkeä parikymmentä henkeä ja tunnelma oli iloinen ja intiimi. Puitteet olivat upeat ja eetos ympärillämme sopivasti kulttuurihenkinen. Kirjoja meni kaupaksi, pääsin kirjoittamaan useamman signeerauksen ja ostajien joukossa oli sekä tuttuja että tuntemattomia. Kerrassaan onnistunut ilta.

Yleensä kirjoilla on vain yhdet julkaisujuhlat, mutta tällä kertaa juhlia pidettiin kahdet.

Perheemme on näet asunut vuoden 2022 alusta saakka Etelä-Pohjanmaalla Alajärvellä, ja paikkakunnasta on ehtinyt tulla itselleni hyvin tärkeä. Minulle oli tärkeää saada järjestää kirjalleni tilaisuus myös Alajärvellä, ja olinkin hyvin iloinen kun Kulttuuri Cha & Cafe -nimisen teehuoneen omistaja Huan-Ya Chen-Ketonen oma-aloitteisesti ehdotti Alajärven tilaisuuden järjestämistä teehuoneella. Sehän vain passasi, joten 4. lokakuuta vietettiin kirjan toisia julkkareita.

Alajärven tilaisuuteen saapui myös parikymmentä henkilöä, mutta koska tila oli nyt pienempi kuin Helsingissä, oli tupa täynnä. Pidin noin 20 minuutin mittaisen monologin kirjani sisällöstä ja sen jälkeen yleisöllä riitti kysymyksiä vielä noin toiseksi 20-minuuttiseksi. Tarjolla oli Kulttuuri Cha & Cafen sponsoroimaa teetä ja kahvia kaikille halukkaille ja kirjoja meni kaupaksi kaikki mitä mukana oli. Molemmista julkaisujuhlista jäi siis tosi kiva fiilis!

Paikallislehdet ehtivät ensimmäisinä

Seutua johon Alajärvikin muiden lähistön kuntien kanssa kuuluu, kutsutaan laajemmin Järviseuduksi. Siitä saavat nimensä paikallislehdet Järviseutu ja Järviseudun Sanomat, jotka ilmestyvät kerran viikossa paperilehtinä ja päivittäin verkossa.

Isät meidän on saanut mediassa runsaasti positiivista huomiota, ja ensimmäisen lehtijutuista teki Järviseutu. Jutun kirjoitti Saila Collander ja tavoitti hyvin sen, mistä kirjassa muun muassa on kyse, eli niistä isän ja miehen malleista, joita saamme ja annamme. Juttu ilmestyi noin viikkoa ennen kuin kirja oli putkahtanut ulos kirjapainosta, joten kivan hyvissä ajoin Järviseutu oli liikkeellä. Jutussa oli puolisoni Elinan ottamat valokuvat, joissa etenkin lapset olivat onnistuneet hyvin näyttämään omalta itseltään, itsekin varmaan jotenkin sinne päin. Koska Järviseutu kuuluu samaan konserniin maakuntalehti Ilkka-Pohjalaisen kanssa, kirjani sai mukavasti kuin vaivihkaa lisänäkyvyyttä myös Ilkka-Pohjalaisen verkkosivuilla.

Järviseudun Sanomat teki 21. lokakuuta ilmestyneen jutun, jossa pääsin kaiken muun ohella myös kehumaan sitä miten hyvä asuinpaikkakunta Alajärvi on perheellemme ollut. Toimittaja Johanna Korkea-aho oli hyvin perillä kirjani sisällöstä ja saimme kahvilassa aikaan hyvät keskustelut sekä vanhemmuudesta että myös maaseutupaikkakunnalla elämisen iloista. Järviseudun Sanomat on Alajärven suunnalla erittäin luettu lehti, joten oli hyvin kiitollinen mahdollisuudesta päästä kertomaan kirjastani myös tämän lehden lukijoille.

Ja kun kaiken lisäksi vielä myös Järviseudun alueen suurilevikkisin lehti Torstai antoi kirjalle tilaa niin paperiversiossa kuin verkossakin, oli paikallismedioiden suoma huomio kirjalleni niin suuri kuin olisin vain ikinä voinut toivoa. Kaikkien näiden lehtien jutut ovat olleet tärkeässä osassa siinä, että kirjaa on mennyt Alajärvellä mukavasti kaupaksi ja kirjastossa on ollut varausjonoa kirjan ilmestymisestä saakka. Kiitos paikallismedioille, niillä on todellakin merkitystä.

Helsingin kirjamessujen jättiyleisö

Helsingin kirjamessut ovat suomalaisen kirja-alan ylivoimaisesti suurin tapahtuma. Olin jo noin kuukautta ennen messuja saanut tiedon, jonka mukaan pääsisin puhumaan kirjastani kirjamessujen toiseksi suurimmalle lavalle (Hakaniemi-lava) ja vieläpä loistavaan aikaan eli lauantaina aamupäivällä. Mukaan lavalle keskustelemaan kirjastani pyysin kirjaani haastatellut isät Ville Niinistön ja Joonas Konstigin, jotka ilokseni pyyntöni suostuivat.

Hakaniemi-lavan eteen oli ladottu riveihin noin 200 tuolia ja suunnilleen joka paikalla näytti istuvan joku kuuntelemassa, kun me kolme puhuimme isyydestä. Heidän lisäkseen väkeä oli paikalla tietysti myös seisomassa, ilmeisesti kuljeskelultaan ikään kuin empien, että jatkaako matkaa vai kuunnellako vielä lisää. Moni jäi kuuntelemaan koko keskustelun.

Lavakeskustelun päättyessä opastin yleisöä suuntaamaan kohti Into Kustannuksen myyntipöytiä, joiden luo menin puoleksi tunniksi signeeraamaan teoksia kaikille halukkaille. Ilokseni sain noin parikymmentä signeerausta vetäistä.

Kaikkiaan messuilla kävi neljän päivän aikana yli 100 000 henkilöä, mikä oli Helsingin Kirjamessujen uusi kävijäennätys. Se myös samalla todistaa, että kirjat todellakin yhä kiinnostavat suomalaisia.

Yle Radio 1

Alajärven seudun paikallislehdet olivat varmistaneet sen, että kirjani näkyvyys oli ainakin paikallisesti suurta, mutta vieläkin isompia medioita oli tulossa. Ilahduin mitä suurimmin, kun sain kutsun saapua kertomaan kirjastani Ylen valtakunnallisen radiokanavan suoraan lähetykseen tiistaina 4. marraskuuta 2025.

Toimittaja Miia Lahti juonsi lähetyksen ja haastatteli sekä suoraan kirjani teemoista että yleisemmin isyydestä. Reilut 20 minuuttia kestänyt haastattelu meni tosiaan suorana eetteriin, ja vaikka aika lailla olen tottunut puhumaan julkisesti, kieltämättä suora lähetys tuo aina pienen oman jännitysmomenttinsa.

Sanoissa ei tullut kuitenkaan takeltelua saati sekoilua ja haastattelu sujui hyvin, mistä toki kiittäminen myös aiheeseen hyvin perehtynyttä toimittajaa.

Lähetyksen jälkeen ohjelma oli kaksi kuukautta kuunneltavissa Yle Areenasta, josta reilut 2000 henkilöä sen olikin käynyt kuuntelemassa. Ylen radiohaastattelu oli minulle yksi mieluisimpia ja tärkeimpiä mediajuttuja kirjaani liittyen.

Kirkko ja kaupunki

Pääkaupunkiseudulla ilmestyvä Kirkko ja kaupunki -lehti jaetaan postilaatikoihin ja -luukkuihin kaikille evankelis-luterilaisen kirkon jäsenille. Näitä talouksia on Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla yhteensä yli 300 000, joten lehden näkyvyys on suuri, kun sen jutut ilmestyvät paperilehden lisäksi vieläpä myös verkossa.

Olikin todella mukava uutinen, kun lehden toimittaja Satu Pajuriutta laittoi sähköpostia ja kertoi ajattelevansa, että kirjani aihe sopisi heille hyvin jutun aiheeksi. Tapasimme lehden toimituksessa Helsingin Kalliossa ja haastattelusta muodostui hyvin intiimi tilanne, jossa yllätyksekseni liikutuin kyyneliin saakka, kun Pajuriutta kysyi, että mikä minulle on pyhää tai mitä pyhä tarkoittaa minulle. Puhuimme monesta eri isyyteen liittyvästä seikasta, mutta juuri tämä kysymys pyhästä sai minut jotenkin reagoimaan hyvin vahvasti.

Minulle tuli erittäin vahvasti mieleen eräs päivä, jolloin esikoisemme oli vielä vauva ja makasi lastenvaunuissa minun astellessani pitkin Helsinginkatua. Muistan silloin ajatelleeni (en pelkästään omasta lapsestani vaan kaikista vauvoista ja pikkulapsista), että aikuisten tulisi kohdella pieniä lapsia jollain lailla pyhänä asiana, suojella, varjella ja kunnioittaa heitä. Kokemusta on vaikea selittää, mutta vahva se tunne oli.

Kaikkiaan jutusta tuli mielestäni oikein hyvä ja tiedän sen olleen monelle ensimmäinen ja ehkä ainoakin kerta kun he kuulivat kirjastani.

Salon Seudun Sanomat

Salon Seudun Sanomissa (verkossa ja paperilehdessä) isänpäivänä 9. marraskuuta 2025 ilmestynyt haastatteluni oli minulle erityisen tärkeä hyvin monesta syystä. Ensinnäkin, koska olen kotoisin Salon seudulta eli Kiskosta, kyseinen sanomalehti on ollut etenkin ensimmäiset 20 vuottani minulle hyvin tärkeässä roolissa. SSS:n kautta totuin siihen, että kotiin tulee sanomalehti ja sitä luetaan.

Myöhemmin kirjoitin teininä juttuja SSS:n nuortenpalstalle ja pääsin tekemään ysiluokan tet-harjoittelun SSS:n toimitukseen.

Aikoinaan Salon Seudun Sanomat tavoitti jos nyt ei ihan kaikkia Salon seudun ihmisiä, niin ainakin oleellisen ja merkittävän osan alueen väestä. Enää ei eletä vuotta 1985 tai edes 1995, eikä juttu Salkkarissa enää tarkoita, että ”kaikki” saavat kuulla kirjastani, mutta sekä suoraan että kautta rantain tulleiden kommenttien perusteella kuitenkin moni vanha tuttu ja tutuntuttu oli tämän lehtijutun huomannut. Ehkä se tarkoittaa muutamaa lisälainaa kirjalle Salon kirjastosta.

Lisäksi itse Salkkarin jutuntekoprosessi oli todella miellyttävä, sillä jutun kirjoittanut Tommi Aitio on karkeasti arvioiden suunnilleen samaa ikäluokkaa kanssani, ja pystyimme haastattelun lomassa käymään paljon läpi muistojamme 1990-luvun Salosta, jonka katujen perjantai-iltojen sykkeessä siis teinivuoteni vietin. Ja kun jutun kuvat vielä otettiin lapsuuteni ala-asteen eli Toijan koulun pihalla (sama koulu, jossa isäni kävi kansakoulun), kokonaisuudesta muotoutui todellakin miellyttävän monimerkityksellinen.

Kaikkiaan SSS:n juttu oli minulle mukava kokemus ja kirjalleni tosi hyvää näkyvyyttä.

Myös minulle merkityksellinen Lööppi-lehti, jota julkaisee Helsingin Seudun Journalistit, käsitteli kirjaani itselleni mukavasta ja läheisestä tulokulmasta. Lööppi kysyi minulta sekä kahdelta muulta journalistilta, minkälaista on kirjoittaa kirja säännöllisen päivätyön ohessa. Tätä olikin mukava pohtia yhdessä jutun kirjoittaneen Tuukka Tuomasjukan kanssa. Valokuvat juttuun otettiin Helsingin rautatieasemalla, ja miljöö sopikin erinomaisen hyvin, sillä junallahan minä Helsingin ja Etelä-Pohjanmaan väliä jatkuvasti reissaan.

Muutakin huomiota kirjalle tuli. Lapsen Maailma -lehti pyysi minua kirjoittamaan kirjani teemoista kolumnin, minkä tietysti mielelläni tein. Muutama kirja-aiheinen tili Instagramissa antoi kirjalle positiivisen arvion, Seura-lehti jakoi omassa arvostelussaan kirjalleni neljä tähteä ja Goodreads-palveluunkin saapui muutama suopea neljän tähden arvostelu. Lisäksi Ilta-Sanomat teki jutun kirjaani haastattelusta isästä Juha Järvisestä ja Anna-lehti puolestaan haastatteli niin ikään kirjassa isyystarinansa kertovaa Mikko Laitista. Nyt taaksepäin tätä kaikkea katsoessa ja miettiessä tuntuu hyvin kiitolliselta ja vähän ihmetyttääkin, että miten Isät meidän saikin näin hyvän vastaanoton!

Kirjaa voit ostaa ja tilata näistä paikoista

Isät meidän on myynnissä vaikka missä!

Kivijalkakaupoista Isät meidän löytyy monesta kaupungista, suosittelen esimerkiksi Akateemisen Kirjakaupan myymälöitä Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Tampereella sekä tietenkin Rosebudin kirjakauppoja Helsingissä, Kuopiossa ja Oulussa. Lisäksi muun muassa Kuortaneen Kirjakauppa on erinomainen paikka ostaa kirjani.

Verkkokaupoista kirjaa saa vielä laajemmin, ennen kaikkea teos kannattaa tilata suoraan kustantajalta, eli Into Kustannukselta. Samoin kirjatilauksen voi tehdä vaikkapa Suomalaisen kirjakaupan, Prisman tai Adlibriksen verkkokaupoista.

Isät meidän löytyy myös e-kirjana suurimmista sähkökirjapalveluista kuten Storytelista, BookBeatista ja Nextorysta.

Itsellänikin on vielä muutama kappale myynnissä, niiden hinta on 22 €/kpl + postikulut. Jos haluat teoksen suoraan minulta, laita viestiä sähköpostilla jukka.mikael.vuorio@gmail.com

Lisäksi kirja löytyy lähes kaikista kirjastoista kautta maan.

Lopuksi

Kannattiko tämä kirja tehdä?

Kyllä kannatti. Taloudellisesti teos ei luultavimmin osoittaudu lottovoitoksi, mutta en ole sitä missään vaiheessa odottanutkaan. Sain kauan sitten pienehkön apurahan käsikirjoituksen tekemiseen sekä kustantamolta kustannussopimuksen yhteydessä pienen ennakon. Jossain vaiheessa kirjan myynnistä kilahtaa tilille summa X – kirjabisneksessä nämä tulevat kerran vuodessa könttänä. Samoin kirjastolainoista tulee kerran vai oliko kaksi kertaa vuodessa korvaus.

On erittäin vaikea, kenties mahdotonta, laskeskella taloudellinen hyvä/sopiva korvaus kirjalle, jota olen enemmän tai vähemmän työstänyt noin kuusi vuotta. En minä tästä projektista miinukselle jää, mutta voi olla, ettei tuntipalkaksi muodostu euroakaan.

Mutta siitä viis! Euroja enemmän minulle tärkeämpiä arvoja ovat olleet alusta saakka toisenlaiset asiat. Keskustelua isyydestä kaivataan ja tarvitaan aina, ja mielestäni tämä teos onnistui nimenomaan sitä keskustelua aiheuttamaan. Laajat lehtijutut sekä minulle tulleet lukijapalautteet kertovat, että kirjan tarinat ovat resonoineet positiivisella ja inspiroivalla tavalla monessa lukijassa.

Olen lapsesta saakka haaveillut kirjan kirjoittamisesta, ja nyt olen tehnyt niitä kolme. Tuleeko joskus vielä neljäs? Mitä todennäköisimmin kyllä, mutta pidetään nyt vähintään pari vuotta taukoa. On nimittäin juuri nyt ihan tarpeeksi puuhaa tässä päivätyössä ja lapsiperhearjessa.